sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kesän reissut (1/2)

Huhuh. Viimeksi on tullut kirjoitettua blogia pääsiäisen tienoilla?! Loppukevät meni kouluhommien parissa ja kesä töissä ja lomaillessa, joten ehkä nyt on taas hieman aikaa päivittää kuulumisia parin reissupostauksen muodossa:D Tässä niistä ensimmäinen.

Ihanat matkakumppanit

Toukokuussa tehtiin siskojen kanssa neljän päivän reissu sympaattiseen Kööpenhaminaan. Köpis oli kallis mutta niin i-h-a-n-a. Voisin ehkä joku päivä jopa asua siellä, sillä tykästyin kovasti siihen, että lähestulkoon kaikki kulkivat paikasta A paikkaan B pyörällä. Ja lujaa. Ravintoloissa ja deleissä sai hyvää, yleensä edes osittain luomua ruokaa. Lisäksi sydäntäni lämmitti tanskalainen design.

Koska Suomessa nähdään vastaavanlaisia kylttejä?

Reissun aikana tuli mm. testattua paleo-ruokaa (lue Wikipedian artikkeli tästä), nähtyä se (oikeastikin) pieni merenneitopatsas ja käveltyä paljon - niin paljon, että päätin ostaa uudet pohjalliset lenkkareihini seuraavaa, elokuun reissua varten;) Ho(s)tellimme sijaitsi ihan Tivolin lähellä, n. 10min kävelymatkan päässä Strøgetiltä, mikä oli kätevää kulkemisen kannalta.

Cabinn City, oikealla puolella Silta-sarjan Köpiksen pääpoliisiasema



Oopperan takana olevat asuintalot

Oopperan (vas. takana) lähistöllä oli myös muutama asuntolaiva
... tässä niistä ehkä sympaattisin!




Köpikseen suunnattaessa kannattaa muistaa, että:
  • Nordean automaateista (esim. lähellä päärautatieasemaa) saa nostettua ilmaiseksi kruunuja - ja paremmalla kurssilla kuin esim. Forexilta
  • Ruokapaikat kannattaa miettiä etukäteen, tarjontaa on nimittäin paljon
  • Hotelliaamupala on aina plussaa, silloin säästää ruokakuluissa
  • Hintatason vuoksi on hyvä suunnata kaupunkiin alennusmyyntien aikaan (ja ottaa iso laukku mukaan)
  • Kaupungissa on hyvät kevyen liikenteen väylät - kannattaa vuokrata pyörä, jos vaan mahdollista
  • Tuuli pääsee puhaltamaan välillä todella kylmästi - lämmintä vaatetta mukaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti